Mainos
Ydinvoima

Työpaikkojen turva vai jätteiden hautausmaa?

08.06.2010 11:56

Suomessa tehtiin teollisuushistoriaa, kun eduskunta äänesti hallituksen esityksen puolesta heinäkuun 1. päivä. Suomeen nousee kaksi uutta ydinvoimalaa 2010-luvun lopulla. Eduskunta hyväksyi luvat Teollisuuden Voimalle ja Fennovoimalle, jotka tuottavat sähköä teollisuudelle, kaupalle ja kunnallisille sähköyhtiöille. TVO:n uusi voimala nousee Olkiluotoon. Fennovoiman voimalan sijoituspaikka jäi vielä ratkaisematta, vaihtoehtoina on ollut Simo tai Pyhäjoki.

Ydinvoiman kannattajien lista hyvistä puolista on pitkä: Suomi voi irtaantua Venäjän tuontisähköstä, teollisuuden työpaikkoja turvataan kohtuuhintaisella sähköllä ja hiilidioksidipäästöt vähenevät.

Vastustajien tärkein väite on, että kahden uuden ydinvoimalan jälkeen Suomesta tulisi ydinsähkön viejä, mutta jätteet jäisivät tänne. Ympäristöjärjestöjen mukaan Suomesta on vaarassa tulla ydinjätteiden hautausmaa.

Kokoomus on kannattanut vahvimmin ydinvoimaa ja Vihreät vastustavat sitä kiivaimmin. Myös Vasemmistoliitto on vastustanut ydinvoimaa. Ydinvoimaäänestyksessä Keskustan ja SDP:n rivit hajosivat.

Päätös Fennovoiman ydinvoimalan paikasta venymässä

25.05.2011 10:18

Fennovoima päättää ehkä vasta syksyllä, rakentaako se uuden ydinvoimalansa Pyhäjoelle vai Simoon. Yhtiö lupasi aiemmin ratkaisua jo juhannukseksi. Päätöstä ei kuitenkaan tehdä ennen kuin korkein... Lisää


Greenpeace antoi häpeärangaistuksen: Lista ydinvoiman kannattajista ikuistettiin kiveen

21.10.2010 16:26
Lehtikuva

Ympäristöjärjestö Greenpeace on kaiverruttanut lisäydinvoiman puolesta äänestäneiden kansanedustajien nimet kiviseen muistomerkkiin. Järjestön mukaan Itsekkyyden muistomerkki on veistetty, jotta... Lisää


Sinnemäki: Valtavan iso pettymys MTV3 Katsomo

01.07.2010 23:44
 Kuva: Lehtikuva

Vihreiden puheenjohtajan, työministeri Anni Sinnemäen mukaan vihreiden hallitusyhteistyö jatkuu kuten ennenkin ydinvoimapäätöksestä huolimatta. Sinnemäki pitää eduskunnan päätöstä kahdesta uudesta... Lisää


”Hinta määrää, miten sähkö kulkee” MTV3 Katsomo

01.07.2010 23:32
Pöyryn energiakonsultoinnin johtaja Heli Antila Fortumin ja Pöyryn infossa ydinkaukolämmön teknisestä toteutettavuudesta ja kannattavuudesta pääkaupunkiseudulla, maanantaina 18. tammikuuta 2010. (LEHTIKUVA)

Eduskunnan tänään hyväksymät kaksi uutta ydinvoimalaa eivät välttämättä lopeta sähköntuontia Venäjältä. Lisäydinvoiman puolestapuhujat ovat perustelleet energiaratkaisua usein sillä, että se... Lisää


Ydinvoimayhtiöt: Voimalat työllistävät ja tukevat Suomea MTV3 Katsomo

01.07.2010 20:43

Teollisuuden Voima TVO ja Fennovoima ovat odotetusti tyytyväisiä eduskunnan tämänpäiväiseen äänestystulokseen. Kaksi uutta ydinvoimalupaa heltisi TVO:lle äänin 120-72, Fennovoimalle 121-71. -... Lisää


Päätös Fennovoiman ydinvoimalan paikasta venymässä
25.05.2011 10:04 (10:18)

Greenpeace antoi häpeärangaistuksen: Lista ydinvoiman kannattajista ikuistettiin kiveen
21.10.2010 16:26

Sinnemäki: Valtavan iso pettymys
01.07.2010 11:22 (23:44)

”Hinta määrää, miten sähkö kulkee”
01.07.2010 23:17 (23:32)

Ydinvoimayhtiöt: Voimalat työllistävät ja tukevat Suomea
01.07.2010 15:29 (20:43)

"Ydinvoimala on lottovoitto kunnalle"
01.07.2010 11:34 (19:56)

Suomeen kaksi uutta ydinvoimalaa
01.07.2010 10:14 (19:54)

Ihmiset tyrmistyivät ydinvoimaluvista
01.07.2010 14:32 (15:08)

"Ydinenergia on vanhanaikaista"
01.07.2010 14:48 (14:49)

Katainen: Uusiutuvia energiamuotoja ei unohdeta
01.07.2010 13:28 (14:16)

Simon kunnanjohtaja: Ilmeet kertovat, että Fennovoiman jätteet mahtuvat Olkiluotoon
01.07.2010 14:07

Kiviniemi uskoo ydinvoimaloiden työllistävän
01.07.2010 13:42 (13:58)

Pekkarinen hehkuttaa ydinvoimapäätöstä: Suomi kantaa vastuunsa
01.07.2010 13:53

Urpilainen äänesti Fennovoiman puolesta
01.07.2010 11:33 (13:45)

Pyhäjoki: Kielteinen ratkaisu ei kaada kuntaa
01.07.2010 13:01

Eduskunta: Ydinvoimayhtiöiden huolehdittava työehdoista
01.07.2010 12:45

Pekkarinen: Suomi kantaa vastuunsa ilmastosta
01.07.2010 14:02

Hallitus sai eduskunnan luottamuksen
01.07.2010 12:24

Ydinvoimaäänestyksistä poissa viisi kansanedustajaa
01.07.2010 12:19 (12:20)

Ydinvoiman vastustajat häiriköivät eduskunnassa
01.07.2010 10:58 (11:57)

WWF tyrmistyi eduskunnan lyhytnäköisyyteen
01.07.2010 11:14

Metsäteollisuus iloitsee ydinvoimaluvista
01.07.2010 10:58

Posivan ydinjätteen loppusijoituslaitos hyväksyttiin
01.07.2010 10:23

Ydinvoimalalupa myös Fennovoimalle - paikka vielä auki
01.07.2010 10:19

Tynkkynen: Odotan äänestystä surullisin mielin
01.07.2010 09:46

Eduskunta äänestää ydinvoimaluvista
30.06.2010 23:33 (01:56)

Eduskunnan ydinvoimakeskustelu näytti hiipuvan jo alkuunsa
29.06.2010 04:27 (22:46)

Fennovoima sai luvan
30.06.2010 13:36

Teollisuuden Voima sai luvan
30.06.2010 13:14

Fortum haluaa louhia lisää tilaa ydinjätteelle
28.06.2010 11:05

Greenpeace: Vaalirahoituksella yhteys kansanedustajien ydinvoimakantoihin
28.06.2010 10:23

He jättivät vastalauseen ydinvoimamietintöön
23.06.2010 14:58

Talousvaliokunta tukee ydinvoimaloiden rakentamista suomalaisvoimin
23.06.2010 14:12

TEM: Oikeuskanslerin päätös esteellisyydestä ei vaikuta ydinvoimalupiin
16.06.2010 11:41

Oikeuskansleri ydinvoimaluvasta: Luottamus puolueettomuuteen vaarantui
16.06.2010 09:17 (09:32)

Ydinvoiman historia Suomessa
09.06.2010 15:22 (09:14)

Outokumpu: "Odotamme mutta emme taktikoi" lisäydinvoimaa
09.06.2010 16:13 (22:49)

Olkiluoto 3:n työvoimasta halutaan perusteellinen selvitys
09.06.2010 17:56

Kaksintaistelu ydinvoimasta
09.06.2010 16:52 (16:55)

Ydinvoimayhtiöt
09.06.2010 16:06

Kahden luvan esitys
09.06.2010 13:46

Greenpeace uhoaa jo seuraavista vaaleista
09.06.2010 12:11

Simo vai Pyhäjoki? Kiistely puolesta ja vastaan käy kuumana
09.06.2010 10:10

Olkiluoto 3 otetaan käyttöön vuonna 2013
07.06.2010 15:21 (22:36)

Tutkija: Ydinvoimapäättäjiä vedetty kölin alta
07.06.2010 05:44




Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
Mainos