WinCapita - kaikkien aikojen puhallus?

Sijoitusklubi WinCapitan perustaja Hannu Kailajärvi on saanut neljän vuoden vankeusrangaistuksen. Kailajärvi kertoi Helsingin Sanomille lähettämässään sähköpostissa valittavansa tuomiosta.

Sijoitusklubi WinCapitaa epäillään Suomen historian suurimmaksi talousrikokseksi. Valuuttakaupalla rikastumista lupaillut klubi keräsi ihmisiltä lähes 100 miljoonaa euroa, josta osa palautui jäsenille takaisin. Poliisin mukaan jäseniä oli lähes 10 000.

Vuosia toiminut WinCapita hävisi internetistä maaliskuun alussa 2008. MTV3 kertoi klubiin kohdistuvista pyramidipeliepäilyistä jo puoli vuotta aiemmin, ensimmäisenä suomalaisena tiedotusvälineenä.

  • Katso tästä MTV3:n ensimmäinen klubia käsittelevä uutisjuttu (23.9.2007)

Pyramidihuijausepäily viranomaisten tutkintaan

WinCapitan ns. pääjutun käsittely alkoi Vantaan käräjäoikeudessa 2.2.2011. Syytettyjen penkillä olivat päätekijäksi epäilty Hannu Kailajärvi ja hänen naisapurinsa.

Kailajärvi pidätettiin joulukuussa 2008 ruotsalaisessa pikkukaupungissa, jossa hän oli piileskellyt puoli vuotta.

Vain viikkoa myöhemmin Helsinki-Vantaan kentällä pidätettiin toinen WinCapita-johtaja , joka saapui Suomeen Thaimaasta. Thaimaan poliisi otti kiinni kolmannen keulamiehen marraskuussa 2009, minkä jälkeen hänet tuotiin Suomeen.

Kaikki kolme olivat tutkintavankeudessa, Kailajärvi peräti vuoden. Poliisi epäilee jutussa muun muassa törkeitä petoksia.

WinCapita - kaikkien aikojen puhallus?

Katso otteita viime kesän WinCapita-esittelytilaisuudesta

WinCapitaan lähti ihmisiä erityisesti Savosta ja Pohjanmaalta, vaikka värväystoimintaa on harjoitettu koko maassa ja jonkin verran myös ulkomailla. Klubi levisi erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä, muun muassa yrittäjien, urheilijoiden ja uskovaisten keskuudessa.

WinCapita - kaikkien aikojen puhallus?

Katso WinCapitaan rahansa menettäneen Mikko Kainiemen haastattelu (5.4. 2008)

Houkuttimena oli tuottoisa, jopa 600 prosentin vuosituottoja tahkoava valuuttabisnes. Mukaan päästäkseen tarvitsi muutamien tuhansien lähtöpanoksen. Lisäksi oma tuotto parani, jos sai värvättyä uusia jäseniä mukaan klubiin .