![]() |
Isoveljen taloon salatehtävää suorittamaan mennyt Tuija herätti muissa asukkaissa mitä lennokkaampia ajatuksen juoksuja.
Kaksi kuukautta sitten talosta häädetty Tuija palasi tuttuun huusholliin viikoksi suorittamaan salatehtävää. Muille talon asukkaille vaaleaverikön agenda on hämärän peitossa ja se kirvoittaa mitä villimpien teorioiden keksimistä.
Tuijan vaihtaessa vaatteita, muut asukkaat pääsivät tutkailemaan naisen kahden viikon vaatevarastoja. Dana hoksasi, että Tuijan vaatteet olivat samat, kuin ensimmäiselläkin kerralla.
– Eli sitä on pidetty eristyksissä! Stephania henkäisi
Sampo kyseli Tuijan kukkapipon perään. Kun sitä ei löytynyt, Dana huomautti Tuijan käyneen välillä kotona. Tuija ei kuitenkaan myöntänyt omistavansa Sampon kaipaamaa asustetta. Äkkiä Sampo sai idean.
– Ehkä Tuijakin on ollut vaihdossa kaksi kuukautta? Sampo ehdotti.
![]() |
Jo aiemmin talon asukkaat olivat miettineet päänsä puhki Tuijan paluuta ja sen merkitystä koko peliin. Tuija oli syöttänyt asukkaille peitetarinan, jonka mukaan hänet oli äänestetty takaisin asukkaaksi vanhojen asukkien joukosta.
Aso pohti, oliko Sarannakin päässyt mukaan moiseen äänestykseen - nainenhan oli lähtenyt talosta vasta hetki sitten. Samposta asukit oli varmasti laitettu poikki jostain välistä niin, ettei uusimpia olisi voinut äänestää. Antti pohti, että vaikutusta saattaisi olla silläkin, kuka ylipäätään halusi takaisin taloon.
– Kyl joka ikinen, Sampo vakuutteli.
Stephanian mukaan varma finaalipaikka saisi kyllä kenet vain tulemaan takaisin. Todellisuudessa Tuija ei pääsisi finaaliin, vaan lähtisi talosta jo viikon kuluttua saapumisestaan.
– Miettikää nyt hei, mikä Ticolla on etulyöntiasema, se on äänestetty tuolt takaisin ties kuin monesta vaihtoehdosta, Sampo kauhisteli lisäten sitten, että oli nainen tosin äänestetty uloskin kerran.
Aso totesi uskovansa, että Kätlinin lähtö vaihtoon Filippiineille oli myös ollut jonkinlaisen äänestyksen tulosta. Asukit ääntelehtivät hyväksyvästi ja pohtivat, että mistä sitä mitään tiesi, kaikkihan voisi olla äänestyksen tulosta! Alkoi hurja spekulointi: kenties kaikki asukkien syömät ruoat ja heille annetut viikkotehtävätkin olivat kansan valitsemia.
– Mun ja Esan puhelutkin voi olla v*ttu äänestys, Dana huokasi.
Samposta moinen oli todella todennäköistä. Samassa Isoveli keskeytti huimat spekuloinnit ilmoittamalla, että asukit rikkovat sääntöjä, eikä tuotannosta saanut puhua.
Lue talon uusimmat uutisettäältä
Lue myös: BB:ssä jymy-yllätys: Tuija palasi BB-taloon suorittamaan salatehtävää
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta