Mainos

BB: Aso ja Toni riidoissa

10.11.2009 11:23
Big Brother -kilpailijat riidoissa. (Kuva: Sub)

Aso piikitteli Tonia tämän ärtyneisyydestä aamiaispöydässä. Aso ja Toni eivät voineet edes istua toisiaan vastatusten. Sami koitti olla sovittelukappaleena kaksikon välissä.

Tonin aamu oli alkanut niin väärällä jalalla kuin mahdollista. Suihkun raikas Sami yritti tulla piristämään Tonia, joka valmisti itselleen aamiaista keittiössä. Läpän heitto ei kuitenkaan tepsinyt nikotiinituskaisen lappilaisen pahaan mieleen. Tonin suupielissä ei hymy karehtinut.

– Älä älä, Jakke on vähän p*skana. Olen pyörinyt ja hikoillut, en ole nukkunut varmaan minuuttiakaan. Tällä kertaa ei ole pyörinyt piparit mielessä, Toni tuskaili.

– Koita Jakke nyt tsempata, ei tätä ole kuin pari päivää, Sami koitti tsempata Tonia.

Aso meinasi saada hepulin, kun hän ei löytänyt aamuteehensä sokeria. Asukkaat olivat juuri juosseet sokerinvastaista hokemaa toistaen. Sampo huokaili, ettei Aso ollut oppinut mitään hokemastaan.

Terveysviikko koettelee erityisesti Tonin ja Ason hermoja, koska nikotiinituotteet ovat talossa pannassa. .

– Tapani on muuttunut m*lkuksi, mä en ymmärrä mistä se johtuu? Mä olen ihan samassa tilanteessa kuin sä, Aso murjoi vitsiä kaverin kiperästä tilanteesta.

– Mieti nyt mistä tulee pää kipeäksi? Älä, älä nyt, Toni varoitti Asoa ärsyttämästä itseään.

Piikittely jatkui aamiaispöydässä. Aso ja Toni eivät voineet edes istua toisiaan vastatusten. Sami koitti olla sovittelukappaleena kaksikon välissä.

– Älkää tökkikö keppejä toistenne muurahaispesiin! Meidän pitää yhdessä taistella tätä systeemiä vastaan, Sami yritti saada Asoa ja Tonia samalle puolelle.

Aamupalaa syötiin hiljaisuuden vallitessa, miesten mulkoillessa toisiaan.

– Aso älä ärsytä sitä Tapania yhtään, Sami vielä huikkasi.

– Se ärsyttää mua! Aso vikisi kuin pikkupoika isälleen.

Lue koko juttu Subin Big Brother -sivuilta.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos