![]() |
Viime vuoden Big Brotherissa koettiin sydäntälämmittäviä hetkiä, kun talossa kilpaillut Andreas sai kuulla tulevansa isäksi keväällä.
Tunteellinen Andreas Grönblom ei meinannut uskoa silmiään, kun Isoveli aukaisi verhot pihamaalle. Pihamaalla seisoi avovaimo Milla, joka kertoi kylttien avulla olevansa raskaana.
![]() |
Andreas tuijotti tyttöystäväänsä epäuskoinen ilme kasvoillaan. Kun onnellinen uutinen oli saavuttanut miehen tietoisuuteen, murtui mies lohduttomaan itkuun.
Avovaimo ei saanut olla kauan aikaa pihamaalla, vaan joutui lähtemään pois. Andreas istui murtuneena lasiovien edessä ja painoi käsillään lasia.
![]() |
Tämän jälkeen Andreas istui sohvalla päähän nojaten, kyynelten valuessa pitkin kasvoja.
Myös muilla Big Brother -tähdillä on jälkikasvua. Viime kauden asukki Johan sai myös lapsen entisen tyttöystävänsä kanssa kuluvana vuonna. Tämän vuoden asukkaista Tonilla on pieni lapsi.
![]() |
Lue myös: BB-Andreas isyydestä: Mahtavampaa, kuin osasin odottaa
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta