Mainos

Näin Kätlin palasi BB-taloon: Tuntui pahalta lähteä pois

07.11.2009 07:58
BB-Kätlin (Sub)

Flippiineillä viikon täkäläisessä BB-talossa viettänyt Kätlin palasi Suomen Big Brotherin huomaan perjantain ja lauantain välisenä yönä muiden asukkaiden ihmetykseksi.

Kätlin pärähti taloon keksellä yötä muiden asukkaiden nukkuessa. Taloon pistettiin valot päälle ja kaiuttimista alkoi soida kappale Sininen ja valkoinen.

Asukkaat eivät tienneet missä Kätlin oli ollut. Alunperin muut asukit luulivat että Kätlin oli muuttanut talon toisen kerroksen sviittiin.

BB-Kätlin (Sub)

Kätlin nauroi ajatukselle, että hän olisi jemmaillut yli viikon vain sviitissä. Neito muisteli äkkilähtöään: krapula oli vaivannut, ja yhtäkkiä meno oli ollut valtavasti.

– Mä olin iha pihalla, Kätlin hihitti muistolle.

Kätlinin mukaan oli tuntunut hullulta lähteä pois Suomen BB-talosta.

– Tuntiu väärältä, että mä lähen pois, täälä on mun ihmiset. Tää on mun koti, Kätlin kertoi tuntemuksistaan keskellä yötä olohuoneeseen kerääntyneille muille asukkaille.

BB-Kätlin (Sub)

Muut istuivat keittiössä katsellen lattialla intoilevaa naista. Asukit laukkasivat aiheesta toiseen: Kätlin kertoi PBB-talossa opettelemastaan tagaloginkielisestä laulusta, jossa oli vahingossa sanonut "olen homo" lausuessaan sanoja väärin. Asukit ihmettelivät, että tehtävät olivat kummassakin talossa olleet melko samanlaisia.

Asukit jatkoivat yötä oudoksuvissa merkeissä: muun muassa Kätlinin Filippiineillä nauhoittama levy aiheutti asukeissa ihmetystä.

Lue kaiki Kätlinin paluusta Subin Big Brother -sivuilta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos