Mainos

Näin Pensseli-setä saatiin Suomeen MTV3 Katsomo

06.11.2009 12:35
Näin Pensseli-setä saatiin Suomeen

YouTube-hitin yhdistäminen syyrialaiseen häämuusikkoon ei ollut mikään helppo tehtävä.

Koko Suomen villinneen "Pensseli-sedän" eli Ebdo Mihemedin löytäminen oli monen puhelinsoiton ja sähköpostiviestin takana. Miehen Suomen visiittiin johtanut tapahtumaketju sai alkunsa, kun Helsingin Sanomien Kuukausiliite koivoi laulajan käsiinsä lokakuun lehdessä ilmestyneessä artikkelissa.

Lähtökohdat Niilin hanhista laulavan miehen löytämiseen olivat heikot, sillä YouTubesta löytyvältä hittivideolta ei löytynyt juurikaan vihjeitä herran alkuperästä. Lopulta ahkeran Googlen käytön jälkeen eräästä artikkelista oli ymmärrettävissä sana "kurdistan". Ongelma ei kuitenkaan vielä ollut ratkennut, sillä kurdeja asuu niin Turkissa, Irakissa, Iranissa, Armeniassa, Syyriassa kuin Azerbaidzanissakin. Lehden toimittaja otti yhteyttä Suomessa asuviin kurdeihin, joista eräs tarjoutui auttamaan.

Suomessa asuva Iranin kurdi, Majid Hakki pystyi tunnistamaan miehen videoiden perusteella syyrialaiseksi ja eräästä kurdinkielisestä nettiartikkelista selvisi myös Ebdon kotikaupunki Efrin. Onnenkantamoisen kautta Hakkin tuttava tiesi Efrinin alueella häätilaisuuksissa esiintyvän Ebdon ja Pensseli-setään saatiin puhelinyhteys.

Artikkelissa Ebdo ilmoitti tulevansa mielellään Suomeen keikalle, jos häntä pyydetään. MTV3:n Ne Salmiset -ohjelma tarttui haasteeseen ja mies saatiin visiitille Suomeen.

Pensseli-sedän vierailu ja esiintyminen Ne Salmiset -ohjelmassa nähdään lauantaina

Katso video Pensseli-sedän haastattelusta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos