Mainos

BB: Esa piti huolta väsyneestä Cathystä

06.11.2009 10:26
BB-Esa ja Cathy. (Kuva: Sub)

BB-talon perjantaiaamu alkoi salamaherätyksellä, ja päivän ensimmäiset hetket kuluivat muistikuvia ja päästä karanneita puheita metsästäessä. Talossa oli edelleen voimassa päiväunikielto, jonka rikkominen alkoi heti aamusta!

Aamuun saakka juhlineet asukkaat heräsivät aikaiseen aamuun pöyristyneinä. Talossa oli edelleen vallalla päiväunikielto, ja salamaherätyksen saaneella joukolla oli todellisia vaikeuksia vinssata silmänsä yläasentoon.

Herätyksestä oli kulunut jo tovi, eikä talossa ollut havaittavissa juurikaan liikehdintää. Kun asukkaat eivät lukuisista käskyistä huolimatta kömpineet hereille, talossa kaikui varoitus ja pian alkoi kipakka laskenta.

– Asukkaat rikotte sääntöjä, BB komensi kuuluvasti.

Herättyään Cathy kömpi keittiöön ja Esa otti naisen vastaan iloisesti tervehtien. Cathy katsoi reippaasti hymyilevää miestä myötätuntoa silmissään ja myönsi, ettei muista illasta juuri mitään. Esa selitti lohdullisesti, ettei Cathyllä ollut syytä huoleen.

– Sinä joit muutaman lasin viiniä ja siinä se, ei mitään tavaroiden rikkomista tai vastaavaa, älä huoli, Esa lohdutti talon ujoa vierasta.

Esan myötätunto sai Cathyn puheliaaksi. Nainen päätti tunnustaa, että oli oksentanut yöllä kaiken syömänsä. Nainen kyseli uskaltaisiko hän juoda vettä, vai miten hänen pitäisi toimia. Cathy myönsi, ettei ollut tottunut juomaan kuten talossa oli juotu, joten hän kaipasi hiukan neuvoja ja apua.

Lue koko juttu Subin Big Brother -sivuilta.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos