Mainos

BB-Iidan ja Tonin öinen salasekstailu - katso kuvat

29.10.2009 16:49
BB-Iida ja Toni (Kuva: Sub)

Isoveljen talossa on ollut jo useampana yönä lemmenleikkejä, joista muilla asukkailla ei ole ollut mitään tietoa.

Talon uusin vaaleaverikkö Iida on harjoittanut lemmen leikkejä rovaniemeläislähtöisen Tonin kanssa talossa jo useana yönä.

BB-Iida ja Toni (Kuva: Sub)

Iida ja Toni jakoivat lihallisten himojensa tyydyttämistä keskiviikkoyönäkin, kun muut talon asukkaat olivat nukahtaneet.

Pariskunta on pitänyt puuhansa muilta asukkailta salassa, ennen kuin Iida paljasti asian Sarannalle torstai-iltapäivänä. Naiset keskustelivat edellisen illan bileistä, jonka jälkimainingeissa Saranna ja Sami olivat viettäneet helliä hetkiä, kuten myös Iida ja Tonikin.

– Tsiisus, te ootte tehnyt sen huomaamattomasti, Saranna kiitteli.

BB-Iida ja Toni (Kuva: Sub)

Iida kertoili koodikielellä, että peiton alla oli jaettu myös oraalisia iloja. Asian paljastuminen hämmennytti edelleen Sarannaa, joka ei voinut uskoa muiden ollevan niin tietämättömiä kaksikon touhuista.

Uteliaisuus otti kuitenkin vallan ja Saranna tiedusteli Iidalta itse lemmenleikin asentopuolta.

BB-Iida ja Toni (Kuva: Sub)

– Ootteks te vetäny jotain kylkiasentoo? Saranna kyseli tarkempia yksityiskohtia, ja Iida vastasi myöntävästi.

– Takaapäin koko ajan? Saranna jatkoi utelemistaan.

BB-Iida ja Toni (Kuva: Sub)

– Joo, Iida myönteli jälleen.

Parikymppinen Saranna kertoikin tietäväisenä kyseisen asennon olevan varmasti kaikista huomaamattomin eroottisiiin leikkeihin.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos