Mainos

Voitto toi muoti-Marialle lisää varmuutta

29.10.2009 21:04
Muodin huipulle. Kuva: MTV Oy.

Maria Jokela, 32, nappasi suunnittelijoiden viidennen haastetehtävän voiton. – Tehtävän alussa pohdin pitkään miten tässä oikein käy, mutta se olo on nyt poissa, Maria huokaisi.

Tamperelainen Maria oli innoissaan ensimmäisestä tehtävävoitostaan.

– Tuntuu todella hienolta voittaa. Sain cocktail-kutsuilla jo paljon kehuja ja olin niistä ihan fiiliksissä, mutta voitosta olen todella otettu, Maria säteili.

Maria oli todella tyytyväinen luomukseensa, muttei silti osannut odottaa haastetehtävän voittoa.

– Tuomariston kohtaaminen on jännittävä tilanne ja siinä alkaa ajatus hämärtymään, kun kuulee mitä muille sanotaan. Sain palautteen viimeisenä ja siinä vaiheessa alkoi psykoosi nousemaan ja ajattelin, että mitä jos tämä ei menekään putkeen, Maria kuvaili.

– Tajusin vasta kuultuani tuomarien kommentit, että tässä on mahdollisuudet voittoon, hän jatkoi.

Voiton myötä Maria kokee kuitenkin olevansa entistä vahvemmilla kilpailun suhteen.

– Koska voiton takana on muiden mielipide, niin kyllä se tuo varmuutta. Tehtävän alussa pohdin pitkään miten tässä oikein käy, mutta se olo on nyt poissa ja olo on helpottunut, Maria huokaisi.

Katso Marian videohaastattelu ja koko haastattelu Muodin huipulle -ohjelman sivuilta

Teksti ja kuvat: Sanna Jokinen/MTV3


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos