Mainos

Totuuden hetki -kilpailija ei riskeerannut työtään

23.10.2009 21:59
Totuuden hetki

Helsinkiläinen Tapio Virkkunen jätti leikin kesken tulenarkojen paljastusten pelossa.

50 -vuotias perheenisä vastaili henkilökohtaisiin kysymyksiin totuudenmukaisesti 10 000 euron edestä. Studiossa jännittämässä olivat vaimo Kisu, tytär Jasmin ja työkaveri Joonas.

Totuuden hetki

Tapio työskentelee väestörekisterikeskuksessa ja suurin osa kysymyksistä liittyikin juuri hänen työhönsä.

Jo kolmannen kysymyksen kohdalla Kisu -vaimon ilme meni mutrulle, kun Tapiolta tiedusteltiin, onko hän koskaan tarkistanut kiinnostavan naisen tietoja työpaikkansa luottamuksellisesta rekisteristä?

– Tässä voisi olla nyt potkujen paikka, Tapio totesi.

Valheenpaljastuksesta kävi kuitenkin ilmi, ettei hän ole käyttänyt luottamuksellisia tietoja väärin.

Tapio vastasi myöntävästi yhdeksänteen kysymykseen, onko hän ajanut töihin aamulla, vaikka on epäillyt veressään olleen vielä alkoholia.

– Olisin toivonut että Tapsa olisi vastannut tähän kysymykseen toisin, järkyttyneen näköinen työkaveri Joonas sanoi.

Totuuden hetki

Kilpailun edetessä kävi vielä ilmi, että Tapiolla ei mielestään ole riittävää koulutusta työhönsä ja että hän on joskus työillallisella nauttinut niin paljon alkoholia, että on menettänyt muistinsa.

Viimeinen pisara oli viidestoista kysymys; Oletko koskaan töissäsi väittänyt lähteneesi hoitamaan työasioita, vaikka oletkin lähtenyt kaljalle?

– Tähän on pakko vastata kyllä, koska moni muukin on sieltä lähtenyt, ja sitten ollaan porukassa menty, Tapio selitteli hikisenä.

50 -vuotias Tapio Virkkunen jätti loput salaisuudet paljastamatta ja vei mukanaan 10 000 euroa.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos