![]() |
Big Brother -talon nimeämisten suurin yllätys oli Tonin Danalle antamat kaksi pistettä. Vielä jokin aika sitten kaksikko yli hyvinkin läheinen.
Asukkaiden nimeämisissä eniten ääniä saivat Sampo ja Marko. Myös Toni sai saman verran pisteitä kuin Sampo, mutta Toni joutuikin äänestykseen rangaistuksena sääntörikkomuksista. Samoista rikkeistä äänestykseen joutuivat myös Sami ja Aso.
Erikoista pisteiden jaossa oli ainakin se, että Toni antoi peräti kaksi nimeämispistettä Danalle. Tonin tullessa taloon hän lähentyi huomattavan paljon nimenomaan Danan kanssa.
– On tavallaan välit aika lailla viilenneet. Kun olen yrittänyt jotain puhua, niin vastauksista on ollut tulkittavissa, että ihan sama. Se on surullista. Hyvin paljon mahdollista, että on ollut salatehtävä menossa, ei voi olla kontaktissa ja pitää pysyä piilossa. On myös ollut hetkiä, että Dana on ollut läsnä, ja jos on jotain sanonut, on ollut kylmä sävy puheessa. Ikävä, että on etäännytty, Toni perusteli.
Uusista asukkaista vain Stephania sai antaa nimeämispisteitä, sillä hän on talon hallitseva päällikkö.
Katso kaikki nimeämispisteet ja perustelut täältä
Big Brother -talon tapahtumia voit seurata myös Subin BB-sivuilta
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta