![]() |
Talon uusimpiin asukkeihin lukeutuva Stephania pisti nopeiten poskeensa ällöttäviä sisäelimiä.
Talon asukkaiden ilmeet olivat ikuistamisen arvoiset, kun heille selvisi tämän viikon päällikkökisan tehtävä. Asukkaiden piti syödä sian silmiä, naudan välilihaa, härän penistä ja kieltä.
Suurin osa talon miehistä ja Saranna luovuttivat kisan jo alkumetreillä, mutta Stephania, Kätlin, Dana, Iida, Sampo, Toni ja Esa A jatkoivat sinnikkäästi ruokien syömistä.
Kisa oli lopulta melko tiukka Iidan ja Stephanian kesken, mutta vähiten ruokaa jäi jäljelle Stephanialla.

1

Marko luovutti kisan jo ennen tehtävän alkua. Näky yökötti miestä ja hän totesi topakasti: En todellakaan syö.

Dana ei puhua putkahtanut ennen kisan alkua. Dana ei olisi halunnut luovuttaa kisaa, mutta joutui luopumaan leikistä loppumetreillä, kun oksensi ruokansa pihalle.

Aso uhosi kovasti ennen kisaa, mutta kun kisa alkoi, ei edes nenästä kiinni pitäminen auttanut miestä tehtävässä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta