Mainos

Uusien BB-naisten oudot tavarat: Sarannalla miesten alushousuja

19.10.2009 18:04
BB-Iida, Stephania ja Saranna (Kuvat: Sub)

Big Brother -taloon astelleet uudet asukit ovat valinneet mukaansa erikoisia tavaroita. Antin apinapukujen ja liukuvoiteiden lisäksi myös naiset osaavat outoilla.

Isoveli tekee inventaarin kaikkien asukkaiden taloon viemistä tavaroista ja osa tarpeistosta nostattaa ulkopuolisen kulmakarvoja.

Aatelissuvusta polveutuvan Sarannan tavaroista löytyy muun muassa neljä kappaletta miesten boksereita. Vielä ei ole selvillä käyttääkö nainen useinkin miesten alusvaatteita.

BB-Sarannan taloon tuomat bokserit (Kuva:Sub)

Chat-juontajana ja Miss Bikini -finalistina etukäteen tunnettu Iida taas on raahannut taloon silmittömän määrän meikkejä ja muuta kosmetiikkaa. Neidin kahdesta meikkilaukusta löytyy muun muassa kaksi meikkivoidetta, kaksi erilaista aurinkopuuteria, neljä eri ripsiväriä ja välineet tekoripsien ja tekokynsien asettamiseen. Iidan meikkilista on tuplasti pidempi, kuin lista naisen taloon tuomista vaatteista.

Stephanian tavaralistalla silmiin pistää alusvaatteiden suuri määrä. Nainen on tuonut taloon kolmet eri bikinit ja peräti 20 kappaletta pikkupöksyjä.

Aiemmin uudisasukkaiden ainoa miespuolinen edustaja Antti herätti ihmetystä tuomalla taloon muun muassa apinapuvun, peruukkeja, liukuvoidetta ja ylioppilashatun.

Seuraa talon tapahtumia suoraan Subin Big Brother -sivuilta

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos