Mainos

BB: Seksihimot estivät Asoa nukkumasta

16.10.2009 09:03
BB-Aso ja Sami puhuvat seksihimoista (Kuva:Sub)

BB-talon asukkaat olivat käymässä yöpuulle, mutta Aso ei saanut silmiään ummisteuksi.

Suurin osa asukkaista oli jo unten mailla, mutta tiiviiksi kolmikoksi hitsautuneet Sami, Toni ja Aso istuskelivat vielä terassilla.

Miehillä ei tuntunut tulevan uni silmään ja syykin selvisi pian. Aso alkoi valitella, että himot olivat kasvaneet niin suuriksi, ettei uneen enää päässyt. Muut miehet myötäilivät Asoa.

Aso valitteli kuumotuksen nivusissa olevan jo sitä luokkaa, että hän oli aikansa kuluksi käynyt päässään läpi kaikki aikaisemmat naiskaatonsa.

– Mä kävin kaikki ne läpi ketä mä oon p*nnu, Aso selitteli.

Himoistaan kärsivä mies ei meinannut päästä yli eikä ympäri ongelmastaan ja entisten heilojen ajatteleminenkin tuntui vain pahentavan ongelmaa.

– Heti, kun pistää pään tyynyyn, niin tulee kaikki pornoleffat mieleen, Aso jatkoi avautumistaan.

Aso oli kateellinen Samille, joka oli talossa ollessaan jo "kerran päässyt tyhjentämään". Aso viittasi Samin lemmenleikkeihin Justiinan kanssa. Sami ei reagoinut Ason kommenttiin millään tavalla. Aso kuitenkin jatkoi tuntujensa purkamista.

– Mä oon ihan rikki, herra tilitti.

Seuraa talon tapahtumia suoraan Subin Big Brother -sivuilta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos