Mainos

Liveseksishown järjestänyt BB-Minna katuu: Miksi mun pitää olla niin yliestoton

04.10.2009 12:01
BB-Minna (Sub)

Minna heräsi sunnuntaiaamuun muistamatta minkäalaista silmänruokaa hän oli tarjonnut muille talon asukkaille lauantaina. Nainen viihdytti kanssakisaajiaan niin kuumalla tanssilla kuin estottomilla lemmenhetkillä paratiisin makuuhuoneessa.

Ovet makuuhuoneeseen olivat auki lauantain lemmenpuuhien aikaan. Se tarkoitti sitä että kaikki talon asukkaat näkivät Minnan ja Esa J:n lemmenpuuhat. Varsinkaan kun pari ei enää edes vetänyt päälleen peittoa kuumien hetkiensä ajaksi.

Esa J sanoutui irti vastuusta ja sanoi olleensa täysin Minnan vietävissä tilanteessa.

Slummilaisia 3.10.2009 (Sub)

Slummin asukkaat olivat kerääntyneet edellisenä iltana keittiöön tiirailemaan touhuja ja myös Sami kävi makuuhuoneessa reteästi parin sessioiden aikaan.

Minnalla ei muistikuvia edellisillasta ollut ennen kuin Esa J muistutti naisen mieleen asennot ja ajankohdat.

– Mut se voi olla, ettei pitkään aikaan enää saa seksiä, Minna huokasi tarkoittaen mahdollisuutta, että Esa J hädetään talosta sunnuntaina 4.10.2009.

Minna: Mulla ei ole kaikki kotona

BB-Minna ja Esa J (Sub)

Pari keskusteli myös siitä mahdollisuudesta että Esa J lähtisi sunnuntaina pois talosta ja he uppoutuivat keskustelemaan suhteensa tilasta. Kumpikin pohti, ettei tullut taloon ihastumaan, niin vain oli käynyt. Pari päätti olla miettimättä "seurustelujuttuja".

Pari nauroi heidän touhujaan seurailleille Slummin asukeille. Esa J hihitti, että rivissä oli ollut porukkaa Markoa myöten.

– Kuin mun täytyy olla kännissä niin semmonen… Niin yliestoton, Minna nauroi.

Esa J:n mukaan moinen ei ollut haitannut yhtään. Minna totesi, ettei hänellä ole kaikki kotona.

Myös Justiina koki morkkiksia sunnuntaina omasta peitonheiluttelustaan Samin kanssa.

Lue lisää Subin Big Brother -sivuilta ja seuraa livenä 24/7:sta miten asukkaat purkavat hurjan bileillan tapahtumia.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos