Mainos

Uusi salkkarikasvo Saija: En pelkää saippualeimaa

30.09.2009 20:28
Salatut elämät - Sara (Saija Lentonen)

Salattujen elämien pakkaa saapuu sekoittamaan Saija Lentosen näyttelemä Sara, jolla ei ole aivan puhtaat jauhot pussissa.

Pihlajakadun tuoreinta tulokasta Saraa näyttelee muun muassa Sooloilua ja Riisuttu mies -elokuvista tuttu Saija Lentonen. Nainen ei kuitenkaan pelkää, että Salatut elämät löisi otsaan ikuisen saippualeiman.

– Toivottavasti en saa sellaista leimaa, mutta jos sellainen tulee niin eihän sille mitään voi. Itselleni tämä on työ muiden joukossa.

– Salkkarit on rehellistä saippuaa, eikä sitä pitäisi häpeillä. Monia draamasarjojakin tehdään samalla tavalla liukuhihnalta, Salkkareita pidetään ihan turhaan syntipukkina.

Sara muistuttaa, että myöskään näyttelijöillä ei ole varaa ylenkatsoa töitä.

– Kun minua pyydettiin Saran rooliin, ajattelin, että varsinkaan tällaisena aikana ei ole varaa kieltäytyä töistä, kun sellaisia tarjotaan. En kuitenkaan voisi nähdä itseäni tekemässä tätä lopun elämääni.

Sara viipyy sarjassa varsin lyhyen aikaa, mutta sen verran Saija paljastaa, että Saralla ei ole aivan puhtaat jauhot pussissaan.

– Sara saapuu ulkomailta ja hänellä on eräs tietty Pihlajakadun henkilö tähtäimessään.

Saijan kotona on pian 2-vuotias Valpuri, joka odottaa äitiä aina innokkaana töistä kotiin. Salkkareita Valpuri ei kuitenkaan katso.

– En anna Valpurin katsoa Salattuja elämiä, se ei ole mikään lastenohjelma, Saija sanoo.

Salattujen elämien sivuille pääset tästä

Katso torstain Salkkarijakso MTV3 Katsomo -palvelusta.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos