![]() |
BB-talon paratiisilaiset viettivät iltaa riehakkaiden pelien ja leikkien tiimellyksessä.
Isoveljen tarjoaman elokuvaillan päätteeksi paratiisilaiset päättivät tappaa aikaa leikkimällä erilaisia leikkejä.
Aivan aluksi asukkaat yrittivät leikkiä piilosta, mutta Isoveli lopetti touhun alkuunsa ilmoittamalla, että piiloutuminen on talossa kielletty.
Pettyneet asukkaat keksivät korvikkeeksi muun muassa läpsypelin, jossa ringissä istuneiden asukkaiden tuli nostella kämmeniään oikeaan aikaan, sekoittumatta rytmissä.
Lopuksi ringissä istuneet asukkaat keksivät kuljettaa paperinpalasta suusta suuhun -menetelmällä. Paperi sai koskea vain huuliin ja kuljettajan tuli vetää henkeä sisään, jotta paperi pysyisi paikoillaan.
Paperi putosi toistuvasti kun Toni oli siirtämässä sitä Sampon huulille.
– Viikko talossa ja jätkä on jo kääntynyt, Aso kiusoitteli Tonia.
Seuraa talon tapahtumia suoraan Subin Big Brother -sivuilta
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta