![]() |
Big Brother -talosta ensimmäisenä poistunut pirteä Terttu muistelee kokemustaan hyvällä.
61-vuotias eläkeläinen oli Isonveljen talossa outo lintu ikänsä ja uskonnollisuutensa vuoksi. Historian kirjoihin kaikkien aikojen vanhimpana asukkaana jäävä Terttu piti Big Brother -visiittiä kuitenkin kokeilemisen arvoisena.
– Olen saanut Big Brotherista enemmän positiivista kuin negatiivista palautetta. Se kuitenkin yllätti, kuinka paljon negatiivista uutista tulee silmille ja kirjoiteltiin ihan perättömiä. Enemmän palaute on ollut kuitenkin positiivista. Pienet lapset haluavat minulta nykyisin nimmareita. Mallorcalta puhelimeen vastannut Terttu kertoo Viihdeuutisille.
Edes Tertun uskonveljet helluntaiseurakunnassa eivät hylänneet Terttua.
– Minähän en ole helluntaiseurakunnan jäsen, vaan se on minun hengellinen kotini. Ei minulle ole sieltä mitään pahaa sanottu, ainoastaan eräs nainen kertoi rukoilleensa kotiinpääsyä puolestani.
Terttu ei näe ristiriitaa hengellisyyden ja viihdeteollisuuden välillä.
– Kaikkea pitää kokeilla. Ei meidän selkään enkelinsiivet kasva täällä maan päällä, eikä me uskovaiset voida vaan olla omissa saarekkeissamme.
Rempseä eläkeläinen tunnustaa talon kuitenkin muuttaneen häntä.
– Huomasin, että minäkin aloin puhumaan rumia talossa nuorten kanssa, vaikken normaalisti puhu sellaisia. Eihän sitä tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin jäänut taloon kauemmin, Terttu pohtii.
Tyttärensä luona ulkomailla aikaa viettänyt Terttu ei ole hylännyt talon asukkaita.
– Ystävät pitävät minut ajan tasalla tapahtumista. Tiedän, että Ragnar joutui lähtemään talosta sunnuntaina.
Mitä Big Brother -talossa tapahtuu, lue talon uusimmat uutisettäältä
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta