![]() |
X Factor on tuomareiden taistelu. Tuomarit ottavat mittaa toisistaan etsiessään sitä yhtä, jossa on sitä jotakin erityistä – X Factoria. Jokainen tuomari vastaa omista suojateistaan, valitsee heille biisit, stailaa ja valmentaa.
X Factorin tuomaristossa istuu piinkova kolmikko. Viulisti Linda Lampenius, muusikko ja musiikkibisneksen veteraani Gugi Kokluschkin ja NRJ:n aamushowsta tuttu radiotoimittaja Renne Korppila eivät taatusti jätä kylmäksi.
![]() |
Linda Lampenius-Cullberg on maailmalla menestynyt klassisen musiikin ammattilainen, jonka viulunsoittotaidot ovat saaneet polvilleen yleisöt Pohjoismaista USA:han.
Linda aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana, hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta ja tehnyt mittavan urana Akatemian orkesterin konserttimestarina. Linda on esiintynyt kamarimuusikkona eri puolella Eurooppaa, Venäjällä, Keski-Aasiassa, Kaukoidässä ja Yhdysvalloissa.
Nykyään Linda asuu perheensä kanssa Tukholmassa ja konsertoi ruotsalaisen Grace-yhtyeensä kanssa. Kokoonpano esittää pop-, rock-, klassista sekä elokuvamusiikkia.
X Factor -tuomaripestistä innoissaan oleva Linda luonnehtii tavoitteitaan ja omaa rooliaan ohjelmassa seuraavasti:
– Olen tiukka mutta kannustava tuomari. En etsi valmiiksi koulutettua ääntä, mutta epäpuhtautta en tule sietämään.
Lue Lindan haastattelu ja katso video
![]() |
Renne Korppila on hittimusiikin parissa elävä palkittu radiopersoona, joka on tullut tutuksi NRJ:n aamushowsta. Renne valittiin vuoden 2008 radiojuontajaksi.
Renne on suorasanainen riskinottaja, joka etsii asennetta ja uskallusta eikä takerru lauluteknisiin yksityiskohtiin. Tästä kertoo myös Rennen oma heittäytyminen musantekijöiden maailmaan. Aamupoikien omaa biisiä Beibi älä vonkaa on kuunneltu netissä jo yli 300 000 kertaa.
Rennellä on selkeä näkemys omasta tuomarin roolistaan.
– Mä oon suora. Jos joku on p*ska, niin se on p*ska. Silloin mä sanon sen. En ole lauluope, vaan keskityn asenteeseen, tunnetiloihin ja sanomaan.
Lue Rennen haastattelu ja katso video
![]() |
Levy-yhtiökonkari Gugi Kokljuschkin on yksi Suomen musiikkibisneksen merkkimiehistä. Gugi on työskennellyt maamme kärkiartistien kanssa jo neljällä vuosikymmenellä. Hänen suojattejaan ovat olleet muun muassa Armi ja Danny, Paula Koivuniemi, Apocalyptica, Von Hertzen Brothers ja Lauri Tähkä.
Gugin muusikon ura alkoi 1960-luvulla omassa Topmost-bändissä. Viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut Universal Musicin toimitusjohtajana. Kuluvana vuonna Gugi siirtyi toimitusjohtajan pallilta levy-yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Vuonna 2006 hän sai Musiikki & Media -tapahtumassa erikoispalkinnon elämäntyöstä suomalaisen musiikin hyväksi.
Vaikka Gugilla on yli 40 vuoden ura tähtien tekijänä, miehessä ei ole kyynisyyden häivääkään. Tähdet eivät synny millään yleispätevällä kaavalla.
– Keskityn valmennettavissa niihin vahvuuksiin, joihin itse uskon. Yhdellä se voi olla ylivertainen ääni, toisella häikäisevä persoona. En hae mitään yleispätevää mestaria. Jos lauluääni on vastustamaton, mitä väliä sillä on, onko päällä t-paita vai farkkutakki, Gugi heittää.
Lue Gugin haastattelu ja katso video
Ennakkoilmoittautuminen X Factoriin alkaa 1.10.2009, lue lisää täältä.
Lue myös: MTV3 tuo menestysformaatti X Factorin Suomeen!
Heikki Paasonen palaa Maikkarille, nyt X Factorin juontajaksi
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta