![]() |
Big Brother -talossa slummin puolella asuva Minna ei ole saanut yhtään nimeämispistettä.
BB-talossa on pidetty kolme nimeämistä. 32-vuotias Minna on selvinnyt näistä kaikista saamatta yhtään pistettä. Kaikki muut talon asukkaat ovat saaneet jossain vaiheessa vähintään yhden pisteen.
Minnan sydänkäpysellä Esa J:llä menee myös hyvin. Mies on saanut talossa ollessaan vain kaksi pistettä ja nämäkin vasta viimeisellä nimeämiskierroksella. Ilmeisesti siis pariskunnan kuhertelu ja seksin harrastaminen ei ole ärsyttänyt talon muita asukkaita.
Eniten nimeämispisteitä kisan aikana on saanut neljäntenä häädetty Tuija, yhteensä 14 kappaletta. Toisiksi eniten pisteitä on saanut Kätlin. Talon virolaiskaunottarelle on annettu yhteensä 13 nimeämispistettä.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta