Mainos

Diilistä pudonnut Ari: Firmani on pian paljon suurempi kuin Sipoonranta

21.09.2009 20:59

Maanantai-iltana Diilistä ulos lentänyt Ari Hilokoski sai Hjallis Harkimon raivon partaalle. Ari teki sääntörikkeen ja sai pitkälti sen myös lähtöpassit ohjelmasta. Toimittajana esiintyminen Silja Tallinkin työntekijöille oli virhe, jota Hjallis ei ollut valmis painamaan villaisella.

– Hjalliksen mielestä asiakas oli ollut tyytymätön minuun ja tehtävässä tapahtuneeseen johtajien haastatteluun. Minun tehtävänäni oli lähestyä johtoa ilman, että asiasta oli siellä päässä tietoutta. Joten siihen tuli sähläämistä. Tuli virhe, ja tietysti kaikki äänestivät sitä, joka teki virheen, Ari manaili potkujen jälkeen Diilin ohjelmasivujen haastattelussa.

Putoaminen ei saanut Arin suuta soukemmalle. Hän uhosi kovaan ääneen oman firmansa mahtavuutta.

– Minulla oli alun alkaen kaksi tavoitetta, ensimmäinen oli päätyä Sipoonrannan myyntijohtajaksi, ja jos Hjallis sitä ei halua, niin sitten toinen oli lähteä pois kisasta, takaisin työelämään. Yritykseni on tällä hetkellä kovassa vauhdissa ja todennäköisesti siitä saattaa tulla paljon suurempi vaihtoehto kuin Sipoorannasta. Ainakin jos se on minusta kiinni, Ari uhosi itsevarmaan tyyliinsä.

Lue Arin haastattelu kokonaisuudessaan Diilin ohjelmasivuilta!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos