![]() |
Slummilaisten uurastus jalkapallokentällä kantoi hedelmää, sanan kaikissa merkityksissä.
Big Brother -talossa Isoveli kuulutti nimeämistehtävänä olleen amerikkalaisen jalkapalloturnauksen onnistuneeksi. Palkinnoksi kaikki slummilaiset saivat nimeämisoikeuden.
Isoveljen ilmoitus otettiin vastaan hillitysti, sillä slummilaiset olivat edelleen puhki rankasta pelistä.
– Hyppisin kattoon jos pystyisin, Minna huusi innoissaan.
Lisäksi slummilaiset palkittiin värikkäällä hedelmäkorillisella ja kahdella patjalla. Slummilaiset mutustelivat hedelmiään tyytyväisinä ja Kätlin hehkutti olevansa niin onnellinen, että voisi itkeä.
Kaikilla asukkailla on nyt oikeus nimetä asukkeja häätöäänestykseen. Seuraavassa häätöäänestyksessä talosta häädetään kaksi henkilöä, joten äänestykseen joutuu vähintään kolme asukasta. Asukkaat eivät kuitenkaan vielä tiedä, että sunnuntaina lähtöpassit saa kaksi asukkia.
Seuraa talon tapahtumia suoraan Subin Big Brother -sivuilta
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta