![]() |
Dana ja Jelena kiljuivat kauhuissaan, kun huomasivat, että Aso nousee kevyesti ilmaan.
Slummin asukit yrittivät keksiä tekemistä tylsyyden keskelle. Kätlin ehdotti kokeiltavaksi vanhaa temppua, jossa ihminen nostetaan sormenpäillä ilmaan. Naisen leikkiin lähti mukaan Dana, Jelena, Sami ja Aso. Temppu toimii niin, että ensin neljä ihmistä yrittää saada yhden ilmaan. Aluksi nosto ei onnistu, mutta pienen käsitempun jälkeen henkilö nousee ilmaan.
Neljä slummiasukasta nosti lopulta Ason kevyesti ilmaan. Dana ja Jelena säikähtivät ja juoksivat kiljuen ympäri taloa.
– Mitä ihmettä!? Tytöt kiljuivat.
– Vähän painoa jokaisella ja koordinoitu liike. Sitten kun vielä uskotaan, että se tulee tapahtumaan, niin se onnistuu, Esa A selitti paratiisin puolelta.
Asukkaat pohtivat myös sitä, että tempussa joutuu pitämään käsiä ylhäällä ja näin ollen nostettava ihminen voi tuntua kevyeltä.
Seuraa BB-talon tapahtumia Subin Big Brother -sivustolta.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta