![]() |
Big Brotherista pudonnut Terttu kiisti Viihdeuutisille väitteet hänen ja kolmoismurhaaja Juha Valjakkalan sukulaisuussuhteesta.
Valjakkala, nykyiseltä nimetään Nikita Fouganthine, kertoi viime viikolla 7 päivää -lehdessä olevassa Tertun veljenpoika. Nyt myös Valjakkala korjaa lehden verkkosivuilla kohuväitteen, ja sanoo luulleensa BB-Terttua tädikseen. Juttu perustui lehden saamaan vihjeeseen. Myös Valjakkalalle oli tullut aiheesta soittoa.
– Kyllä, sain usean puhelun asian tiimoilta ja pidin itsestään selvänä, että asia pitää paikkansa. Muutin alle kaksivuotiaana äitini kanssa Ruotsiin ja sen jälkeen en ole pitänyt minkäänlaista yhteyttä Itä-Suomen sukuhaaraani. Isänikin on jo aikaa sitten kuollut, Fouganthine kertoo.
– Olin kuulemani mukaan siten tosiaan aivan varma, että kyseinen sukulaissuhde olisi pitänyt paikkansa. No, toivotan joka tapauksessa kaikkea hyvää Tertulle, vaikkei hän nyt sitten tätini olekaan, hän korjaa.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta