![]() |
Iloisisssa tunnelmissa jatkuneen saunasesession aikana Nino paljasti muulle poppoolle suunnittelevansa "lastentekohommiin" ryhtymistä ensi vuoden puolella.
BB-talon uusien asukkien juhlinta jatkui altaassa polskuttelun ja saunomisen merkeissä. Hetkeä aiemmin Aso oli tulistunut Jelenan väitettyä häntä homoksi, jonka jälkeen mies oli painunut päiväkirjahuoneeseen. Muut jatkoivat löylyttelyä entiseen malliin.
Ason tunteenpurkauksen aikana homoseksuaaliksi tunnustautunut Nino jutusteli saunassa muiden asukkien kanssa lapsista – ja niiden hankinnasta. Nino kertoi olevansa hyvin lapsirakas, joka sai Lotan kyselemään, onko mies itse halunnut koskaan omia lapsia.
Nino kertoi muille, että lasten hankinta oli käväissyt hänen mielessään. Mies paljastikin yllättäen, että oli jo suunnitellut alkaa toimia asian suhteen ensi vuoden puolella hyvän naispuolisen ystävänsä kanssa.
Ninon ilmoitus sai etenkin Lotan innostumaan.
– Vähän ihanaa! neito huudahti innostuneena.
Lue kaikki Big Brotherista ja seuraa talon asukkaita 24/7 Subin Big Brother -sivuilta.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta