![]() |
Big Brother -castingeissa nähtiin kevään aikana mitä erikoisimpia yrittäjiä.
Suomalaisten halu päästä julkkikseksi on sen verran kova, että moni turvautuu mitä erikoisimpiin ratkaisuihin. Kevään aikana Big Brotherin päätuottaja Mikko Räsänen ja ohjaaja Kim Sainio törmäsivät varsin outoihin hakijoihin.
Sunnuntaina Subilla nähtävä Asukkaaksi BB-taloon -ohjelma raottaa verhoa hakuprosessin aikana ja paljastaa erikoisimmat hakijat.
![]() |
Eräs mieleenpainuvimmista hakijoista oli showpainin ystävä, joka intoutui esittelemään tv:stä opittuja elkeitä myös kameraryhmälle.
![]() |
Uskomattomin hakija löytyi taas Pohjois-Suomesta, jossa eräs mies haki taloon apinapukuun sonnustautuneena.
![]() |
Myös muut hakijat uskoivat erillisen pukeutumisen voimaan.
![]() |
Eräät naiset innostuivat varsinaiseen showmeininkiin hakuprosessin aikana. Kaikki keinot oli käytettävä.
![]() |
Hakijoiden joukossa oli myös iäkkäämpää väkeä.
![]() |
Taloon halusi myös reilust oman tiensä kulkeviä ihmisiä.
![]() |
Erikoisilla taidoilla uskottiin olevan myös vaikutusta taloon pääsemisessa.
![]() |
Raflaavan ulkonäkö oli se seikka, jolla talojen ovien uskottiin avautuvan.
![]() |
Big Brother - Asukkaaksi taloon -ohjelma SUBilla sunnuntaina kello 19.30.
Tutustu myös Big Brother -sivuihin täältä
(MTV3)
Anna palautetta