![]() |
Sannamaija Pekkarisen, 29, piti muuttua lesboksi miljoonien katsojien edessä.
Suosikkinäyttelijä Sannamaija Pekkarinen kertoo Metrolive.fi-sivustolla Heli Sievisen roolistaan ja sen tuomista haasteista.
Hän joutui taannoin miettimään, mihin hän on työssään valmis venymään, kun tuottajat kertoivat, että hänen on suudeltava naista.
– Kai siinä muutama uneton yö tuli vietettyä. Tulin siihen tulokseen, että se on mielenkiintoisempi rooli tehdä kuin että olisin kahvilassa töissä ja pohtisin suhdetta naapurin Jormaan, Pekkarinen kertoo.
Suutelukohtaukseen suostuminen ei ollut nuorelle näyttelijälle kuitenkaan vaikea päätös.
– Ei musta ole vaikeaa suudella naista kuvauksissa, koska se on osa työtäni ja mulle maksetaan siitä vielä pirun hyvin.
Pekkarinen näytteli sarjassa vuosina 2004–2007 ja hänen roolihahmonsa tekee paluun reilun vuoden tauon jälkeen.
Käsikirjoittajalle hänellä olisi yksi toive.
– Olisi hienoa, jos sarjassa käsiteltäisiin lesboparin aboptiota tai keinohedelmöitystä, kun kerran esille on nostettu seksuaalivähemmistöt. Se olisi kantaaottava ja ajankohtainen aihe.
(MTV3)
Salattujen elämien kevään päätösjakso MTV3:lla su 23.8. klo 19.30. Uudet jaksot seuraavasta päivästä lähtien koko syyskauden samaan aikaan. Tutustu sarjan kotisivuihin täältä
Anna palautetta