Mainos

Seksikäs Emmerdale-tähti väittää: Kanava painosti alastonkuviin

09.08.2009 20:42
Amy Nuttall (Getty)

MTV3:n Emmerdale-sarjan tähti Amy Nuttall on selitellyt miksi hän paljasti sulonsa miestenlehdelle. Chloe Atkinsonia esittänyt nainen väittää kanavan ja tuotantoyhtiön tyrkyttäneen tälle alastonkuvauksia.

Amy kertoo kuullensa, että hän saisi isomman roolin sarjassa, jos pääsisi esiin mediassa.

- He sanoivat että jos saan palstatilaa, saan isompia juonikuvioita hahmolleni. Joten pohdin että että siinä tapauksessa sitten voisin suostua myös johonkin paljastaviin kuvauksiin joita minulle myös ehdotettiin tuotantoyhtiön puolesta, Amy kertoo viitaten Grenada televisioniin.

Amy oli aloittaessaan sarjassa vain 18-vuotias ja kertookin nyt että oli tuolloin hyvin naiivi. Hän kertoo tuumanneensa että haluaa oppia näyttelemään paremmin, saada siis enemmän aikaa kameran edessä, joten suostuikin poseeraamaan miestenlehdissä.

Tuotantoyhtiö sekä kanava ovat kiistäneet tiukasti Amyn syytökset.

Emmerdalen jälkeen nainen on nähty Sub-kanavan Hotelli Babylon -sarjassa ja erilaisissa näytelmissä Lontoon West endissä.

Lue lisää Amyn roolihahmosta MTV3:n Emmerdale-sivuilta.

MTV3:n Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu ja tilaa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos