![]() |
Big Brother -talosta tuttu Henna Kalinainen joutui turvautumaan virkavallan apuun liian innokkaan ihailijan vuoksi.
Vaaleaverikkö teki alle kolmikymppisestä ahdistelijasta tutkintapyynnön poliisille. Henna otti yhteyttä poliisin sen jälkeen, kun chatista alkanut tuttavuus ei päättynyt naisen pyynnöistä huolimatta.
– Olin BB:stä tutun Niko Saarisen vieraana Maikkarin Se Oikea -chatissa ja siellä eräs jääkiekkoilijaksi itseään tituleerannut mies otti meihin yhteyttä. Tapasimme Nikon kanssa miehen kerran, mutta sen jälkeen hän ei jättänyt minua rauhaan. Kerroin hänelle, että seurustelen, mutta hän ei silti jättänyt minua rauhaan.
Henna kertoo Viihdeuutisille kehottaneensa miestä poistamaan hänen numeronsa kännykästään, mutta mies ei totellut.
– Jos en vastannut hänen viesteihinsä, niin sen jälkeen alkoi tulla nimitteleviä ja solvaavia viestejä. Hän ei uskonut, että seurustelen oikeasti. Poliisi soitti miehelle ja pyysi jättämään mut rauhaan. Poliisin mukaan mies oli ollut aika peloissaan. Jos hän vielä on minuun yhteydessä, menee tämä asia oikeuteen.
Vaikka ahdistelija onkin tuonut naisen elämään murhetta, roihuaa rakkaus Big Brotherista tuttuun Antti Kurhiseen voimalla.
– Suhde on ollut alusta alkaen myrskyisä, mutta nyt alkavat laineet vähän tasoittua. Ollaan Antin kanssa melkein päivittäin tekemisissä. En mä halua olla kenenkään muun kanssa kuin Antin. Jos tämä suhde joskus päättyy, niin aion olla sinkkuna loppuelämäni, nainen vannoo.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta