![]() |
Maikkarilla nähtävää Top Gear -autoiluohjelmaa luotsaava James May on ottanut urallaan uuden askeleen. Hän on ryhtynyt floristiksi, tosin ei aivan perinteiseksi sellaiseksi.
James May osallistuu Lontoossa parhaillaan järjestettävään Chelsea Flower Show -kukkatapahtumaan esittelemällä muovailuvahasta tehtyjä kukkiaan. Muovailuvahakukkien teko on osa herran parhaillaan kuvattavaa James May's Toy Stories -ohjelmaa, joka kannustaa lapsia leikkimään perinteisillä leluilla pelikonsolien sijasta.
![]() |
Herra myönsi heti alkuun, että kukat eivät ole hänen vahvinta alaansa.
– Arvostan kyllä loisteliaisuutta, mutta kokemukseni puutarhanhoidosta on ollut tähän mennessä ainoastaan kuoppien kaivamista.
![]() |
Ehkä juuri sen vuoksi lopputuloskin on sangen erikoinen. May muovaili muun muassa puun, jossa kasvaa sekä appelsiineja että kirsikoita. Hän kokeili myös muovailuvahakukkien ja -omenoiden tekemistä.
– Tieteellisistä ja insinöörimäisistä lähtökohdista tarkastellen mallikappaleiden teko oli hyvin kiehtovaa, May iloitsi.
![]() |
May aloitti kunnianhimoisen projektinsa opiskelemalla puutarhanhoitoa asiantuntijoiden opastuksella. Muovailuvahataiteeseen hän sai ideoita muun muassa Wallace & Gromit -vahahahmojen luojilta.
TOP GEAR lauantaina 23.5. kello 16.55 MTV3-kanavalla.
(MTV3)
Anna palautetta