Mainos

Kanki-Kaikkonen, miksi poliitikkojen yksityiselämä kiinnostaa? MTV3 Katsomo

Julkaistu 11.05.2009 08:56 (päivitetty 09:01)
Kanki-Kaikkonen, miksi poliitikkojen yksityiselämä kiinnostaa?

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman finaalikatsomossa viihtyivät sunnuntaina myös kansanedustajat Antti "Kanki" Kaikkonen ja vaimo Satu Taiveaho.

Antti ja Satu olivat vakuuttuneita näkemästään.

– Aivan upea finaali. Olemme seuranneet ohjelmaa aina, kun sille on vain ollut mahdollisuus, Satu Taiveaho kertoi.

Antti Kaikkonen lisäsi, ettei veri vetänyt tanssilattialle, vaikka hän viime keväänä itsensä suomalaisten kollektiiviseen tietoisuuteen jorasikin.

– Kyllä mä olen koko kevään ollut sitä mieltä, että mulle sopii paremmin tämä katsomossa istuminen, hän nauroi.

Viime viikko oli avioparille ikävähkö: tiistaina ilmestynyt Hymy tiesi kertoa Antti Kaikkosen vaihtaneen Facebook- ja tekstiviestejä myös pääministeri Matti Vanhasen kanssa viestitelleen Drita Lulicin kanssa.

Sekä Antti että Satu ovat huomanneet, että poliitikkojen yksityiselämän käänteitä seurataan nykyisin aivan eri volyymilla kuin aiemmin.

– Olen huomannut ilmiön, tosin en tiedä sille perimmäisiä syitä, Kanki kommentoi.

– Politiikka on henkilöitynyt nopeasti. Tämäntyyppisen uutisoinnin syitä on tosin erittäin vaikea lähteä arvioimaan, Satu Taiveaho kertoi.

Katso haastattelu Katsomo-palvelusta!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos