![]() |
Juoksuun vuosi sitten hurahtanut Vappu Pimiä panee itsensä kovaan koetukseen ennen sunnuntaista Tanssii Tähtien Kanssa -finaalia. Vappu osallistuu suosittuun Helsinki City Runiin ja juoksee muiden yli 10 000 ihmisen kanssa puolimaratonin.
Puolimaraton on kova urakka, vaikkakin ahkeralle juoksuharrastajalle 21 kilometrin matka ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Vappua suoritus kuitenkin jännittää.
– Mulla on ollut nyt flunssaa, enkä ole pystynyt harjoittelemaan pieteetillä, Vappu kertoo.
Hän juoksi puolimaratonin viime vuonna aikaa 2 tuntia 37 minuuttia. Nyt hänen tavoitteenaan on nipistää ajasta reilu kymmenen minuuttia.
– Asetin tavoiteajakseni 2.25, mutta en mä siihen kuole, jos en yllä tuohon aikaan.
Moni harrastaja vetäisee puolimaratonin ennen kuin uskaltautuu kokopitkälle maratonille. Vapussa maraton ei kuitenkaan herätä sen suurempia säväreitä.
– En mä taida jaksa innostua maratonista. Mulla ei ole sellaista itsensävoittamisen tarvetta sen kanssa. Toisaalta saatan mä joskus siitä innostuakin, Vappu puntaroi.
Yksi asia on kuitenkin varmaa. Vappua ei nähdä Helsinki Maratonilla. Se kun järjestetään aivan väärään aikaan.
– Helsinki Maraton on elokuussa, joten sitä varten pitäisi treenata koko kesä. Mulla on yleensä vain kesäisin vapaata, joten en halua tuhlata sitä aikaa harjoituksiin.
– Kesällä pitää voida juoda valkkaria! Vappu muistuttaa rentoutumisenkin tärkeydestä.
![]() |
Kun juoksukärpänen puraisi Vappua viime vuonna, ei into ole kaikonnut hetkeksikään.
– Olen juossut viime vuodesta saakka joka viikko. Olimme tammikuussa Thaimaassa ja mulla oli sielläkin lenkkikengät mukana. Kävin lenkillä melkein joka aamu, Vappu kertoo.
Hänelle juoksu on tärkeää fyysisen kunnon takia, mutta vielä tärkeämpi motivaattori on korvien välissä.
– Juostessa saa raitista ilmaa, kunto kasvaa ja ihminen pysyy kuosissa.
– Kaikista parasta on kuitenkin se, että juostessa saa pään tyhjäksi, Vappu muistuttaa.
Suosikkijuontaja paljastaakin vetäneensä juoksukengät jalkaan silloin, kun elämä on näyttänyt ikävämmän puolensa.
– Olen käynyt lenkillä elämäni vaikeissa tilanteissa. Olen esimerkiksi juossut puoli viideltä aamuyöstä pitkin Helsingin keskustaa, kun uni ei ole tullut silmään, Vappu hymyilee.
(MTV3)
Anna palautetta