![]() |
American Idol -kisan tuomaristossa istuva laulaja-koreografi Paula Abdul haluaa korjata huhut, joiden mukaan hän on tuomaroinut supersuosittua kilpailua lääkepöhnässä.
Paula päätti kertoa koko totuuden 12 vuotta kestäneestä särkylääkeriippuvuudestaan. Hän joutui turvautumaan lääkkeisiin jouduttuaan pahaan auto-onnettomuuteen vuonna 1992. Epäonni ei siihen loppunut, sillä hän joutui jo seuraavana vuonna lentokoneturmaan.
Paulan selkää on operoitu onnettomuuksien jälkeen kaiken kaikkiaan 15 kertaa.
Naisen erikoinen käyttäytyminen viime tuotantokauden Idol-tuomaristossa herätti katsojissa epäilyn siitä, ettei hän olisi ollut täysin selvin päin. Paula haluaa nyt oikaista väärän käsityksen lääkeriippuvuudestaan.
– Olen ollut riippuvainen vahvoista särkylääkkeistä. En kuitenkaan ole enää, enkä todellakaan koskaan palaa siihen aikaan. Vieroitusoireet olivat yhtä tuskaa, minulla oli kylmä hiki, tärisin kuin horkkatautinen ja joka paikkaa särki. Minulta olisi voinut mennä henki puolivahingossa, hän kertoi Ladies' Home Journal -lehdelle.
American Idol Subilla lauantaisin ja sunnuntaisin kello 18.00-19.55.
(MTV3)
Anna palautetta