![]() |
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa kisaava näyttelijä Pirkko Mannola oli sunnuntain esityksen jälkeen täysin varma, ettei tanssikisa enää jatkuisi hänen osaltaan.
Vauhdikkaan jiven esittäneet Pirkko Mannola ja Mika Jauhiainen saivat huokaista helpotuksesta tulosten julkistamisen jälkeen seitsemännessä suorassa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä sunnuntaina.
– Nyt on hurja fiilis, mutta hyvillä mielin jatkan kisaa, Pirkko kertoi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasivuston haastattelussa.
– Jive oli meille se pahin tanssi. Tämä oli kuopan pohja eikä tästä voi muuta kuin nousta ylöspäin, Mika kannusti.
Pari sai suorituksellaan tuomaristolta vain 24 pistettä. Murheen murtama Pirkko oli täysin varma, että luvassa olisi lähtöpassit kisasta.
– Itkin, otin samppanjaa ja valmistin puheen jo valmiiksi. Kyyneleet tulivat siitä, että uskoin meidän putoavan nyt, Pirkko paljasti.
Suurin syy Pirkon tunteenpurkaukselle takahuoneessa oli esityksen alussa tanssijan mekkoon juuttunut korko.
– Pieni onnettomuus teki sen, että keskittyminen meni siinä lopussakin sitten, Pirkko myönsi.
– Jalka nousi sen verran korkealle, että korko jäi mekkoon kiinni. Häkellyin siitä niin paljon, että se sekoitti koko lopun. Se oli kohtaloa, sillä niin ei ole tapahtunut, vaikka on ollut pidempiäkin mekkoja, tanssitähti hämmästeli.
Lue lisää Maikkarin Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasivustolta tästä.
(MTV3)
Anna palautetta