![]() |
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman myötä varsinaiseksi kansansuosikiksi nousseen Wilson Kirwan lapsuus Keniassa ei ollut auvoisa.
Wilson kertoi Radio Suomen haastattelussa, että tämän oma isä yritti tappaa hänet peräti kolme kertaa. Wilson oli tuolloin vasta pikkupoika. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat.
– Afrikassa kulttuuri on sellainen, esimerkiksi meillä nandiheimossa, Wilson kertoi radiohaastattelussa.
– Jos epäilet, että lapsi ei ole oikeasti sinut, on oikeus tappaa. Uskomme, että lapsi voi silloin olla noita ja kaikki muut lapset voivat kuolla.
Wilson kertoo olleensa vauvana muita lapsia hieman vaaleampi.
– Isä epäili, että ei, tämä ei ole minun poikani.
Myös Wilsonin pienenä sairastama vaikea silmätulehdus sai isän epäilemään, ettei poika olisikaan hänen.
Isä kuritti pientä Wilsonia kovaotteisesti, ja yritti kerran jopa hukuttaa tämän kaivoon.
– Isä oli napannut minut kiinni, sitonut jalkani ja roikotti pää alaspäin kaivossa. En minä ymmärrä, miksi se kaveri sellaista teki, mies kertoo IS:lle.
Hänen henkensä pelastui tuolloin paikalle tulleen naapurin ansiosta.
– Minä olen onnekas mies, että olen vielä hengissä. Jumalalle kiitos, Wilson kertaa.
Lue lisää Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasivuilta!
(MTV3)
Anna palautetta