![]() |
Sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta pudonnut toimittaja Bettina Sågbom kohtasi epäonnea myös kilpailun jatkoilla helsinkiläisessä ravintolassa.
Ilta-Sanomien mukaan Bettina Sågbomin käsilaukku varastettiin sunnuntai-iltana helsinkiläisessä On The Rocks -ravintolassa. Samassa seurueessa juhlivat myös tanssikisasta tutut Rosa Meriläinen ja Jani Rasimus.
– Menimme tanssimaan ja nostin laukun korkealle pöydälle, että näen sen. Pyörähdin muutaman kerran, ja laukku oli poissa. Se tapahtui minuuteissa, Bettina kuvailee tapahtumia lehdessä.
– Se oli omaa typeryyttäni. En uskonut, että näin tapahtuisi. Voi kun voisikin syyttää kaatokänniä, Bettina sanoo ja korostaa, ettei alkoholilla ollut osuutta asiaa.
Käteistä rahaa pitkäkyntinen ei saanut ja luottokortitkin Bettina onnistui kuolettamaan ennen kuin niitä oli ehditty käyttää.
– Puhelimen häviäminen harmittaa hirveästi. Siellä oli numeroita, joita ei ole tarkoitettu jaettavaksi.
Asian laukun katoamisesta julkisti varhain maanantaiaamuna Ylen Radio Extreme.
Lue lisää ohjelmasta Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman sivuilta.
Tanssit näet myös MTV3 Katsomo -palvelusta.
(MTV3)
Anna palautetta