Mainos

Marco Bjurström toivoo BumtsiBum!-kansanliikettä

02.04.2009 17:20
Marco Bjurström toivoo BumtsiBum!-kansaliikettä. (Kuva: Tea Karvinen/Lehtikuva)

Juontajakonkari Marco Bjurström saa edelleen kyselyitä BumtsiBum!-ohjelman jatkumisesta. Nyt huutoon on vastattu, sillä 13.6. alkaen Maikkarilla nähdään huippusuositun musiikki-ilottelun uusintajaksoja.

Marco on uusintakierroksesta todella innoissaan, sillä hänellä on yhä hirveä ikävä ohjelman tekemistä. Miehen salaisena haaveena onkin päästä joskus kuvaamaan suosikkisarjan uusia jaksoja.

– Ihanaa, että BumtsiBumia voi nähdä uusintoina. Saan yhä viikoittain vastata kysymyksiin, että milloin se tulee ja tuleeko se koskaan takaisin. Olen varma, että ohjelma tuo ihmisille hauskaa kesämieltä ja varmasti myös muistoja, viimeisestä jaksosta on ehtinyt jo kuitenkin kulua aikaa, Marco iloitsee.

BumtsiBum! nähtiin MTV3-kanavalla vuosina 1997–2005. Marcon kanssa ohjelmassa esiintyivät muun muassa muusikot Seppo Hovi ja Esa Nieminen.

– Minulla on myös vahva toivo, että jonain päivänä tehdään vielä uusia jaksoja. Se tosin vaatii kansanliikkeen, sitä ei voi yksi juontaja aloittaa, Marco naureskelee.

Lue lisää Marcon mietteitä MTV3.fin ohjelmasivuilta.


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos