![]() |
Teinisensaatio, MTV3:n Hannah Montana -ohjelman tähti Miley Cyrus on vasta 16-vuotias, mutta ehtinyt saada palstatilaa tiedotusvälineissä enemmän kuin moni tähti koko ikänään. Nyt neidolta tulee myös oma elokuva.
![]() |
Nashvillesta Tennesseestä kotoisin oleva Miley on tottunut julkisuuden läsnäoloon jo pienenä, sillä hänen isänsä on suosittu country-laulaja Billy Ray Cyrus.
![]() |
Näyttelijä ja laulaja Miley on tähdittänyt Hannah Montana -teinisarjaa jo kolmen vuoden ajan.
Mileyn näyttelijänura alkoi kuitenkin jo 10-vuotiaana, jolloin hän sai roolin Big Fish -elokuvasta.
![]() |
Miley seurusteli Jonas Brothers -poikabändin Nick Jonasin kanssa, mutta suhde päättyi loppuvuodesta 2007.
![]() |
Nykyisin Miley seurustelee 20-vuotiaan mallin Justin Gastonin kanssa.
![]() |
Miley ehätti nostattamaan melkoisen kohun viime vuoden huhtikuussa poseerattuaan Vanity Fair -lehden kannessa ilman rihman kiertämää legendaarisen valokuvaajan Annie Leibowitzin ikuistamana. Tuolloin vasta 15-vuotias neito pyysikin faneiltaan hieman myöhemmin julkisesti anteeksi kuviin suostumistaan.
![]() |
– Suostuin malliksi, koska luulin, että kuvastani tulee taiteellinen, hän selitti UsMagazinelle antamassaan haastattelussa.
![]() |
Miley aloitti soolomusiikkiuransa debyyttialbumillaan Meet Miley Cyrus. Kesäkuussa 2007 julkaistu levy sekä huhtikuussa 2008 julkaistu Breakout -albumi nousivat Billboard 200 -listalla ensimmäisille sijoille.
Miley Cyrus valittiin viime vuonna Time-lehden maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.
Hannah Montana -tv-sarja lauantaiaamuisin MTV3-kanavalla. Lue lisää sarjasta MTV3:n Hannah Montana -sivuilta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta