Mainos

Amazing Racen Suomi-jakso keräsi jättiyleisön!

30.03.2009 12:22
Amazing Race -kilpailu

MTV3-kanavalla sunnuntai-iltana esitetyn Amazing Race -ohjelman Suomi-jakso keräsi huikeat katsojaluvut.

MTV3-kanava keräsi miljoonayleisön television ääreen kahden ja puolen tunnin ajaksi, kun kevään menestysohjelman Tanssii Tähtien Kanssa jälkeen esitysvuorossa oli Amazing Racen Suomeen sijoittuva kilpailujakso.

Maailman suosituimman tosi-tv-kilpailuohjelman Amazing Racen sunnuntaina esitetyn Suomeen sijoittuvan jakson keskikatsojamäärä oli Finnpanelin mukaan ennätykselliset 1 281 000 katsojaa.

Amazing Race nousi tämän kevään 2. katsotuimmaksi ohjelmaksi, sillä ainoastaan Tanssii Tähtien Kanssa on yltänyt tänä vuonna korkeampaan keskikatsojamäärään. Ennen eilistä jaksoa Amazing Racea on sunnuntai-iltaisin seurannut keskimäärin 564 000 katsojaa.

Vuonna 2006 kuvatun ja Yhdysvalloissa esitetyn 10. tuotantokauden 9. jaksossa viisi jäljellä olevaa joukkuetta kisailivat Suomen luonnossa niin suolla, maan alla kuin Olympiastadionin korkeuksissakin.

Suomessa seikkaillaan vielä tovin ensi sunnuntaina 5. huhtikuuta esitettävässä jaksossa, kun joukkueet suorittavat viimeisen tehtävän loppuun ja suuntaavat kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa jatkaakseen tiivistahtista matkaansa kohti Ukrainaa.

Koko kansan suosikkiohjelma Tanssii Tähtien Kanssa keräsi sunnuntaina tuttuun tyyliinsä keskimäärin 1 270 000 katsojaa televisioiden ääreen.

Lue kaikki jaksoselosteet ja kilpailijaesittelyt MTV3:n Amazing Race -sivuilta.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos