![]() |
Sunnuntaisessa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä näyttelijä Miia Nuutilan olemattomasta pömppömahasta huomauttanut tuomari Susanna Rahkamo on saanut ohjelman katselijoilta tuohtuneita tekstiviestejä ja puheluita. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Tällä hetkellä ulkomailla oleva Susanna Rahkamo kertoo yleisön yhteydenottojen olleen hyvinkin henkilökohtaisia.
– Joku mies soitti minulle ja totesi, että "katsoisit itseäsi peilistä, et ole mikään maailman kaunein ihminen". Totesin hänelle, että olen asiasta tietoinen, Susanna kertoi.
– Minulle on herttaisen yhdentekevää, mitä ihmiset sanovat minun ulkonäöstäni. Ihmiset reagoivat ohjelmaan käsittämättömän voimakkaasti, mutta toisaalta, katsoohan sitä yli miljoona ihmistä. Voi olla, että kotona postilaatikossa odottaa muutamia kirjeitä.
Susanna Rahkamo korostaa jälleen, ettei kommentti koskenut Miia Nuutilan ulkonäköä, vaan naisen tapaa työntää vatsa ulos tanssiessaan.
– Se kolahtaa, kun viittaa asiaan, jonka voisi ajatella olevan painokysymys – vaikka siitä ei kommentissani ollut kysymys.
Susanna myöntää, että on itsekin saanut aikoinaan osakseen ulkonäköönsä kohdistunutta arvostelua.
– Tällainen olen, ja se on pakko hyväksyä. Mitä sitä murehtimaan, ellei sitten mene Rolfin (Nordström) pakeille, mutta ulkonäkö ei kiinnosta minua niin paljon.
Lue lisää Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasivuilta!
(MTV3)
Anna palautetta