![]() |
Salatuissa elämissä näyttelevän Sami Sarjulan uudeksi rakkaaksi väitetty formulakuski Emma Kimiläinen, 19, ajaa hyviä tuloksia radoilla, mutta hän voisi luoda uraa vaikka mallina.
![]() |
Maanantaina julkisuuteen levisi tieto, jonka mukaan Salatuissa elämissä Ossi Puolakkaa näyttelevä Sami Sarjula seurustelisi Suomen lupaavimman naisautourheilija Emma Kimiläisen kanssa. Sarjula ei kiistänyt eikä myöntänyt Hymy-lehdelle mahdollista romanssia. Emma itse ei ole julkisuudessa väitettä kommentoinut. Autourheiluharrastus olisi ainakin paria yhdistävä tekijä, sillä Sami ajaa rallia.
![]() |
Nuoresta iästään huolimatta Emma on ehtinyt niittää mainetta kotimaan ratojen lisäksi myös Euroopassa. Kaudella 2008 Emma saavutti 10. sijan pääosin Saksassa ajetussa ADAC Formel Masters by Volkswagen -sarjassa. Nuoren lupauksen kautta varjostivat kuitenkin lukuisat ongelmat ja keskeytykset.
![]() |
Vuonna 2007 Emma ajoi Pohjoismaiden pronssia Formula Radical Elite -sarjassa. Mäkelänrinteen urheilulukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Emma kahmi sarjassa eniten pisteitä, mutta pistelaskujärjestelmä pudotti hänet kolmanneksi.
![]() |
Emmalla on pitkä kokemus kilpa-autoilun maailmasta, sillä ensimmäisen kerran hän oli kartingauton ratissa kolmevuotiaana, ja pari vuotta hän osallistui ensimmäisen kilpailuunsa.
![]() |
Emma oli myös kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä viime syksynä.
(MTV3)
Anna palautetta