Mainos

Tanssitähti Rolfilla miljoonaomaisuus!

24.03.2009 18:00
Plastiikkakirurgi Rolf Nordström ja puoliso Mervi Pietilä (Kuva: Tea Karvinen/Lehtikuva)

Sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta pudonnut plastiikkakirurgi Rolf Nordström on ehtinyt kerätä mittavan omaisuuden.

Suomen tunnetuin plastiikkakirurgi Rolf Nordström on tahkonnut kauneusleikkauksillaan suuret summat ja kerännyt ympärilleen mukavasti omaisuutta. Rolfin suurin omaisuus on Professori Nordströmin plastiikkakirurginen sairaala, jonka toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja hän on. Yrityksen hallituksessa istuu myös Rolfin poika Richard sekä varajäsenenä Rolfin puoliso Mervi Pietilä.

Ilta-Sanomien mukaan sairaalan neljän viimeisimmän tilikauden aikana voittoa on kertynyt 3,3 miljoonaa euroa.

Viimeisimpien julkisten verotietojen mukaan Rolf tienasi vuonna 2007 yli 900 000 euroa. Plastiikkakirurgisen sairaalan lisäksi Rolfilla on kaksi sijoitustoimintaan erikoistunutta yritystä, mutta niiden liikevaihdot ovat vain muutamia kymmeniä tuhansia euroaja.

Nordström asuu yhdellä Helsingin kalleimmista asuinalueista Kaivopuistossa. Merinäköalalla varustetussa viiden huoneen, keittiön ja pesuhuoneen käsittävässä kerrostalo-asunnossa on neliöitä peräti 170.

Aktiivisesti metsästystä ja riistanhoitotöitä harrastavalla Rolfilla on maatila Pernajassa.

Lue lisää ohjelmasta MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -sivuilta .

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos