![]() |
Tanssii Tähtien Kanssa -kisaaja Miia Nuutila antaa tylyn "pömppömaha"-kommentin anteeksi kisan tuomarille Susanna Rahkamolle.
Nuutila on alun alkaen suhtautunut kohuun leppoisalla mielellä. Nainen toteaakin Iltalehdessä, ettei ollut loukkaantunut Rahkamon sunnuntaisesta kommentista, vaikka esimerkiksi Nuutilan tanssipari Vesa Anttila pöyristyi tuomarin huonosti harkistusta sutkautuksesta. Nuutilan mukaan myös muut kilpakumppanit olivat olleet järkyttyneitä kommentista.
– Tiedän millainen maha minulla on. Anna Susannalle lapsuksen anteeksi, Nuutila toteaa.
Näyttelijätär ymmärtääkin, ettei arvostelukommentteja ole aina helppo tiivistää muutamaan lauseeseen, jolloin hätäisesti sanottuja letkautuksiakin voi tulla helpommin.
– Toivon kuitenkin, että he olisivat jatkossa asiallisempia, Nuutila toteaa Iltalehdessä viitaten tuomarien tuleviin kommentteihin.
Lue lisää Tanssii Tähtien Kanssa -uutisia ohjelman sivuilta.
(MTV3)
Anna palautetta