![]() |
Big Brother -tähti Henna Kalinainen ottaa kantaa saamaansa kritiikkiin Hymy-lehden verkkosivuilla pitämässään blogissa.
Henna kirjoittaa olevansa väsynyt kuuntelemaan pelkkää itseensä kohdistuvaa arvostelua ihmisiltä, jotka eivät häntä tunne.
Hän on kyllästynyt myös veikkauksiin siitä, miksi hänelle ja Niko Saariselle vaikuttaa aina sattuvan ja tapahtuvan pääkaupungin yössä.
– Olemme näkyviä persoonia ja olemme julkisuudessa. Muuta ei tarvita kun suurin osa on vastassa ja tulee pätemään, jotta saisi kokea olevansa parempia kuin me, vaaleaverikkö lataa.
Henna on omien sanojensa mukaan tienannut julkisuudessa olemalla sievoisen summan rahaa – erityisesti silloin, kun hänestä alettiin kirjoittaa jalkapalloilija Mikael Forssellin salarakkaana.
– Voin kertoa että silloin, kun minusta alettiin kohuta, niin tienasin parissa kuukaudessa jo 15 000 euroa pelkillä haastatteluilla, hän paljastaa epäilijöille.
(MTV3)
Anna palautetta