![]() |
MTV3-kanavan Leijonan kita -ohjelmassa esiintynyt Marko Ahtisaaren vaimo Lisa Sounio on mukana Dragon’s Den -ohjelmassa Britanniassa.
Sounio on hyväksytty pääomasijoittajaksi ohjelmaan. Asia paljastui hänen Kauppalehden verkkosivuilla pitämässä blogissaan. Sounion pitää kuitenkin kerätä taakseen noin kahdeksan miljoonaa puntaa eli noin 8,5 miljoonaa euroa ennen kuin hän pääsee arvioimaan sijoituskohteita ohjelmassa.
Sounio kertoo blogisssaan suivaantuneensa asetetuista ehdoista.
– Tyllerö suivaantui, taas pikkuista sorsitaan, hän kirjoittaa persoonalliseen tyyliin.
Sounio kirjoittaa harkitsevansa "taideaarteidensa" myymistä.
– Tällöin olisi kasassa ehkä milli tai pari. Kassasta uupuu vielä 7 miljoonaa puntaa!
Sounio pyytää blogissaan ihmisiä osallistumaan asian rahoitukseen.
Lisa Sounio on naimisissa presidentti Martti Ahtisaaren pojan Markon kanssa.
(MTV3)
Anna palautetta