Mainos

Muotitoimittaja Jaakko Selin mukaan Muodin huipulle -ohjelmaan

17.03.2009 14:54
Jaakko Selin (Lehtikuva)

Syksyllä MTV3-kanavalla ja Subilla alkavassa Muodin huipulle -ohjelmassa suunnittelijoiden tukijan rooliin astuu muodin monitaituri Jaakko Selin. Selin toimii myös suunnittelijoiden kriitikkona ja neuvonantajana tehtävissä.

Jaakko Selin on suomalainen toimittaja ja juontaja. Hän on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna 2000 taiteen maisteriksi.

Selin on kirjoittanut muodista ja tyyleistä lukuisiin lehtiin. Hänellä on kokemusta muotimaailmasta myös suunnittelijana ja kriitikkona. Tv:n puolella hän on jo niinikään konkari toimittuaan toimittajana ja juontajana lukuisissa tv-ohjelmissa.

Vielä ehdit hakea ohjelmaan

Selin kannustaa kaikkia nuoria suunnittelijoita hakemaan mukaan ohjelmaan. Hän sanoo, että olisi itse ehdottomasti osallistunut Muodin huipulle -ohjelmaan, jos formaatti olisi ollut olemassa jo hänen aloitellessa uraansa.

– Muodin huipulle on näytön paikka monelle itseensä uskovalle. Se on erinomainen kanava myös ihmisille, jotka eivät ole opiskelleet tai työskennelleet alalla. Suuri merkitys on myös viihdyttävyydellä, mitä tästä formaatista löytyy paljon. Mielestäni tieto on parasta viihdettä, ja toisen taitavaa tekemistä jaksaisi katsella vaikka kuinka pitkään, Selin innostuu.

Ompeluvirtuoosi ei tarvitse olla, vaan tärkeintä terve itseluottamus ja itsepäisyys.

– Kyky elää ja työskennellä kaaoksessa sekä ymmärtää tätä päivää on keskeistä muotisuunnittelijan työssä. Myös improvisoinnin lahja ja materiaalitaju ovat tärkeitä.

Ohjelman hakuaika päättyy 22.3.

Lisätiedot ja ohjeet löytyvät MTV3:n Muodin huipulle -nettisivuilta.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos