![]() |
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa kisaava Satu Tuomisto ja Janne Talasma eivät ole ehtineet treenata yhtä paljon kuin muut parit. Sunnuntaisen esiintymisen jälkeen Satu kuitenkin uhkui itseluottamusta.
Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto ja Janne Talasma saivat sunnuntaisessa Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa tuomareilta komeat 27 pistettä. Säkenöivään valkoiseen tanssiasuun pukeutunut Satu oli näyttävä ilmestys.
Satu ja Janne eivät ole ehtineet harjoitella yhtä paljon kuin muut parit. Sadun isän yllättävä menehtyminen on luonnollisesti vaikuttanut harjoituksiin. Tanssikisassa ja sen jälkeisessä pressitilaisuudessa hän jaksoi kuitenkin hymyillä ja sädehtiä.
– Saan voimaa ja intoa tästä porukasta, Jannesta ja perheestä, Satu kertoi Viihdeuutisille sunnuntaina.
– Kyllä tämän aistii. Täällä on tosi hieno tunnelma, hän iloitsi.
Satu kertoo jälleen luottavan itseensä hyvin sujuneen tangon jälkeen.
– Sain itseluottamukseni taas kohdilleen, Satu kertoi.
Pari odottaa jo innolla seuraavia harjoituksia. Satu ja Janne lupaavat antaa muille pareille kovan vastuksen.
Tutustu Maikkarin Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasivuun tästä.
Lue myös: Miia Nuutila lupaa tanssilähetyksiin paljasta pintaa
Pirkko Mannola: Tanssin särkylääkkeiden voimalla
Viivi Avellan tanssikisan miehistä: Liian laihoja
Kisasta pudonnut Simo Frangén: Otan muutaman oluen
Tanssikisan katsojat ymmällään: Väärä pari putosi!
Simon putoaminen harmitti Rosaa
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta