![]() |
Monessa sopassa mukana ollut viime kauden Big Brother -kisaaja Niko Saarinen avautuu IRC-Gallerian tuoreimmassa päiväkirjamerkinnässään ongelmistaan alkoholinkäytön suhteen.
Nikon mukaan railakas juhliminen on valitettavasti hieman liian usein riistäytynyt käsistä. Biletyksestä ovat kärsineet mies itse, avopuoliso sekä Nikon asunto.
– Tällä hetkellä pelkään, että postilaatikosta kajahtaa hetkenä minä tahansa varoitus. Se tosin olisi ensimmäinen sellainen vaikka olenkin jo kerennyt asumaan täällä melkein kaksi vuotta. Täällä on niin peilit särkyneet, olohuoneen pöytä lennellyt, iskuja otettu vastaan puolin jos toisin, murheellinen Niko kirjoittaa.
Hän kertoo pohtineensa omaa baarikäyttäytymistään ja todenneensa sen olevan "toisinaan idioottimaista". Niko on päättänyt vetäytyä yöelämästä täysin maaliskuun jälkeen.
– Eli huhtikuusta ajattelin että voisin tehdä tipattoman tai ainakin sellaisen etten vedä kännejä. Olen miettinyt antabus-kapseleiden käyttöönottoa. Se voisi olla ihan loistava ratkaisu, koska epäilen, että niin kovaa tahdonvoimaa minusta ei löydy että ilman niitä pystyisin olemaan raittiina. Sitä paitsi säästyisi rahat, voisin alkaa pitämään itseäni kunnossa mm. urheilemalla, hän suunnittelee.
(MTV3)
Anna palautetta