Mainos

Lehti: Tanssijuontaja Vappu avautuu radiossa

12.03.2009 15:41

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman pirtsakka juontaja Vappu Pimiä tekee päivätyötä radiokanavan The Voicen iltapäiväjuontajana. Perussorvinsa ääressä nainen paljastaa itsestään varsin intiimejä asioita.

Jos haluaa tutustua Vappuun, kannattaa kuunnella naisen radiolähetyksiä. Nainen paljastaa Apu-lehden haastattelussa olevansa varsin avoin omasta elämästään lähetyksien aikana.

– Radiossa puhun itsestäni ja paljastan enemmän kuin yhdessäkään haastattelussa, Vappu sanoo.

Vappu on kertonut lähetyksissä muun muassa itkeneensä pitkään ja hartaasti. Itku teki naiselle hyvää ja puhdisti oloa.

– Olen lähinnä huvittunut yksityiselämääni kohdistuvasta ylenpalttisesta kiinnostuksesta. Välillä tuntuu kuin olisin Korkeasaaren katsotuin eläin. Julkisuuden kanssa on kuitenkin tultava toimeen, sillä itsehän olen ammattini valinnut. Toki julkisuus on myös imartelevaa – ainakin se ensimmäinen kerta, kun tunnistetaan.

Chat-juontajana uransa aloittanut Vappu käveli pitkän tien, ennen kuin pääsi nykyiseen asemaansa. Nainen tunnustaakin reilusti olevansa varsin otettu nykyisestä huomiosta.

– Myönnän reilusti olevani narsisti, kuten kaikki tällä alalla. Joka sanoo toista, valehtelee.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos